Kestäväkehitys on ihailtavaa ja siihen pitäisi pyrkiä, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, ettei ihminen osaa toimia minkään muun kuin itsensä hyväksi. Me saastutamme enemmän luontoa ja tuhoamme näin ainutlaatuista ekosysteemiämme. Eroosio kalvaa maata ja aavikoituminen pahentaa kolmansien maiden ongelmia entisestään.
Kestääkö maapallomme resurssit väesöräjähdyksen ja sen tuomat paineet? Ehkä tuleivaisuuden sodat käydäänkin juomakelpoisesta vedestä ja hedelmällisestä maasta. Onko geenimanipulaatio pitkällä tähtäimellä kannattavaa? Mitä se saa aikaan tulevaisuudessa?
Ongelmien ratkaisut tuovat mukanaan uusia ongelmia joiden ratkaisut tuovat lisää ongelmia – noidankehä on loputon.
Ilmaston muutoksen takia useimmat ihmiset ovat alkaneet pitää luonnonsuojelua tärkeänä. Ihmiset pitävät arvossa kierrätettäviä ja luontoystävällisiä tuotteita ja materiaaleja. Useissa maissa yritetäänkin vähentää teollisuuden, liikenteen ja kotitalouksien päästöjä.
On myös ihmisä ja maita, jotka eivät tee mitään luonnon hyväksi, joko siksi etteivät he usko ilmaston muutokseen. He eivät pidä luonnon suojelua taloudellisesti tuottavana tai heiltä vain yksinkertaisesti puuttuu tietoa asiasta.
Ekoetiikkaan on helppo soveltaa sääntöutilitarsmia. Ihmisten pitäisi toimia niin, että he maksimoivat yleisen hyvän kaikille, silloin he kykenevät myös minimoimaan haitat. Sääntöutilitarismin ajatuksen voi löytää kestävänkehityksen ajattelusta.
Voisimme myös käyttää eettistä egoismia ja altruismia. Egoisti tavoittelee omaa etuaan ottamalla muut huomioon. Eettinen egoismi antaa kaikille mahdollisuuden olla egoisti, joten jos egoistimme haluaa itselleen hyvän elämän on hänen annettava hyvän elämän mahdollisuus myös muille, mukaanlukien tulevat sukupolvet. Hänen on siis varjeltava luontoa ja pitää se mahdollisimman puhtaana ja koskemattomana tuleville sukupolville. Hän voi tällaisella toiminnalla luoda itsestään yhteiskunnan keulakuvan ja saada näin arvovaltaa itselleen, jota egoisti tuskin panee pahakseen.
Altruisti taas kannattaisi luonnon suojelua ja kestävää kehitystä jo senkin takia, että siinä on muiden olemassa olo vaarassa.
Ilmastosopimukset eivät yksistään pysäytä ilmastonmuutosta ja luonnon resurssien riistoa. Varsinkaan kun suurimmat päästöntuotantomaat eivät allekirjoita sopimuksia. Mitä pitää vielä tapahtua ennenkuin maiden johtajat heräävät näkemään mitä heidän ympärillään tapahtuu? Öljy katastrofit, merionnettomuudet, metsänhakkuut ja tekniset virheet ydinvoimaloissa eivät tunnu saavan mitään reaktiota aikaan. Kehitysmaat saisi varmaankin toimimaan luontoystävällisemmin opettamalla ihmisä ja antamalla avustuksia viljelyn parantamiseen, mutta mitä muita syitä kuin huono taloudellinen tuottavuus on Kiinalla, Yhdysvalloilla ja Venäjällä, jotka ovat suurimmat päästöjen tuottajat.
