Noin tunti sitte menin ulos katellen tähtiä. Kävelin aikani ja saavuin pienelle sillalle, joka vie "puistoon". Mä aloin kuvaamaan valoja kännykällä aikani kuluksi. Käännyin lähteäkseni ja samassa mun jalan ohi menee jokin otus. Mun sydän hyppää kurkkuun, adrenaliini virtaa jo suonissa ja oon valmis juoksemaan lähimpään pusikkoon turvaan.Otus oli aika pieni ja näytti karvaselta möntiltä siinä pimeydessä. Huokasin helpotuksesta ku huomasin et se oli naapurin lemmen kipee katti. Onneks kukaan ei pystyny näkemään mua siinä tilassa... ^.^; Aikani siinä sitä kissaa silittelin ja mulla alko olla tylsää, ku yksin piti viettää ulkona aikaa. Mä aloon puhu sille kissalle ja niin oudolta ku se kuulostaa, se katti jäi kuuntelee mun puhetta sille (mä seisoin sen vieressä). Lopulta mä tajusin lopettaa sille pulputtamisen, ei se siitä miksikään saapasjalka kissaksi tai prinssiksi muuttuis T_T Mä lähdin johdatteleen sitä kotiansa kohti. Mä tulin itte kotiin ja katoin aikaa. Ääk! Mä olin puhunu sille katille ainaki puoli tuntia! Mutta munlaisen ihmisen tapauksessa se oli varmaan ihan normaalia...? Ja ehkä mä tarvin apua ja uuden elämän... ~.~ *syvä huokaus*